16. tammikuuta 2018

Gold & green meikki + onnellisia uutisia...


Halusin tulla jakamaan teille kuvia uudenvuoden meikistäni ja samalla päivittelemään hieman kuulumisia :) En ole kovinkaan paljoa avannut henkilökohtaista elämääni täällä, mutta silloin tällöin on mielestäni mukavaa kertoa teille asioita myös kosmetiikkapurnukoiden ulkopuolelta :)  Blogi vietti viime viikon hiljaiseloa, sillä rehellisesti sanottuna minulle ei juurikaan jäänyt aikaa kirjoitteluun. Syy tähän on se, että olemme menossa naimisiin! ♥‿♥ Löimme päivän lukkon reilu viikko sitten ja olen siitä lähtien selaillut superpaljon erilaisia blogeja, facebook-ryhmiä ja Pinterestiä inspiraation toivossa, joten vapaa-aika on kulunut melkoisessa hääpilvessä :D Häät pidetään jo tämän vuoden elokuussa, joten pientä stressiä pukkaa, vaikka onhan tämä aivan ihanaa! Nopealla aikataululla asioiden järjestely on monessa mielessä todella positiivinen juttu :)


Postauksen kuvituksena on tosiaan uudenvuoden meikkini, joka sai inspiraationsa vihreästä puserostani :) Silmämeikki oli aika dramaattinen, mutta sopi oikein hyvin pimeään juhlailtaan. Jatkoin samaa tummaa teemaa myös kuvien kanssa, joten editoin nekin vähän tuollaiseksi tummemmiksi ;) Kultaisesta silmämeikistä huolimatta korviini päätyi hopeiset korvakorut.



Näin meikki syntyi...

Halusin varmistaa meikin pysyvyyden koko illan ajan, joten luomille päätyi jopa kahta erilaista pohjustustuotetta. Olen todennut tämän loistavaksi komboksi, sillä TheBalmin tuote on lähes väritöntä ja voidemaista kun taas MAC on paksun peitevoiteen kaltaista. Liikkuvalle luomelle kerrostin
kolmea erilaista sävyä; voidemaista kuparia, vaaleaa ja lähes glitteristä voidemaista luomiväriä ja siihen päälle ikivanhasta Isadoran paletista khakinvihreää. Ulkonurkkaa tummensin Prism-paletin tummanvihreällä sävyllä. Tykkäsin! Meikki oli tarpeeksi dramaattinen ilman vahvoja rajauksia, joten rajasin ainoastaan kevyesti ripsirajan.

Pohja & kulmat:
Aritaum Pore Master Sebum Control Primer
Catrice HD Liquid Coverage -meikkivoide sävy 030 Sand Beige
Catrice Liquid Camouflage -peitevoide sävy 020
L'Oréal Paris True Match -peitevoide sävy 1 Ivory
RCMA No-Colour Powder -irtopuuteri
Benefit Hoola -aurinkopuuteri
Nars Orgasm -poskipuna
BH Cosmetics Nude Rose Highlight -paletti
NYX Professional Makeup Micro Brow Pencil -kulmakynä sävy Brunette
NYX Professional Makeup Tinted Brow Mascara -kulmageeli sävy Brunette
Silmät & huulet:
TheBalm Put a Lid On It -luomenpohjustusvoide
MAC Pro Longwear Paint Pot -sävy Soft Ochre
Morphe 35P -paletti, vaaleanpunaisia ja violetteja sävyjä
Urban Decay Naked Basics 2  sävy Stark ja Cover luomivaossa
ColourPop Super Shock Shadow -voidemainen luomiväri sävy Kathleenlights
TheSAEM Eco Soul Glam Eyes -voidemainen luomiväri sävy BE01
Isadora Eye Shadow Quartet 65 Khaki Bronze, metallinhohtoista khakinvihreää (ikivanha paletti)
Anastasia Beverly Hills Prism -paletti sävy Throne (silmien ulkonurkat)
LaSplash Liquid Eyeliner Chandelier (kullertavaa glitteriä liikkuvalle luomelle)
Maybelline Curvitude -eyeliner
Benefit They're Real! -ripsiväri
Ardel Demi Wispies -irtoripset ja DUO-ripsiliima
Too Faced Melted Matte sävy Sell Out
Jouer Long-wear Lip Topper sävy Skinny Dip



Pari seuraavaa kuukautta tulee varmasti kulumaan pitkälti hääsuunnittelun parissa, sillä paljon on vielä asioita päättämättä ja miettimättä - onneksi kuitenkin kirkko ja juhlatila on jo varattu :) Minua kiinnostaisikin nyt hurjasti kuulla, haluaisitteko te lukea satunnaisesti jotain hääaiheisia postauksia? Tein tuotte sivupalkkiin kyselyn, joten olisi kiva jos vastailette sinne. Blogi ei missään nimessä ole muuttumassa hääblogiksi, mutta voisi olla kiva silloin tällöin jakaa täällä ajatuksia häistä - ainakin kampauksen ja meikin muodossa ;)

7. tammikuuta 2018

Loistava 2in1-kasvonaamio sekaiholle


Kuten olette jo varmaan blogistani huomanneet, rakastan käyttää naamioita ja etenkin kokeilla ja löytää uusia :) Jo reilun vuoden ajan olen ollut kiinnostunut etenkin korealaisista ihonhoidon tuotteista, joten tämäkin postaus keskittyy uusimpaan k-beauty naamioihastukseeni! Ihotyyppini on sekaiho, josta löytyy mustapäitä ja epäpuhtauksia, kuivuutta ja rasvaisuutta eli kaikkia niitä todella toivottuja juttuja. Ihotyyppini sekavuudesta johtuen suosin yleensä multimaskingia, jossa ihon erilaisille alueille levitetään omanlaisensa naamio; t-alueelle levitän syväpuhdistavaa ja talineritystä hillitsevää naamiota ja muualle kasvoille kosteuttavaa ja rauhoittavaa naamiota. Nyt olen löytänyt loistavan kasvonaamion sekaihon tarpeisiin, joten en voi olla kertomatta siitä teille! :)


The SAEM CLEOME Refining Dual Mask Wash Off on nimenomaan sekaiholle suunnattu, kahta erilaista naamiota sisältävä tuote. Kuten aiemmin mainitsin, multimasking on nykyään tärkeä osa ihonhoitoani. Tästä syystä onkin kätevää, että tarjolla on tällaisia tuotteita, jotka sisältävät yhdessä pakkauksessa useampaa naamiota, joten ei välttämättä tarvitse useita purnukoita kun yhdelläkin pärjää :)


Tuotekuvaus & hinta

Täydellinen sekaihon naamio sisältää sekä syväpuhdistavan että kosteuttavan naamion. Molemmat naamiot on valmistettu kasvipohjaisesta hämähäkkikukan (Cleome Gynandra) uutteesta, joka auttaa näppyjen ja liiallisen talin hoidossa sekä rauhoittaa ihoa. Naamioita voidaan käyttää sekä yhdessä että erikseen ihon tarpeiden mukaisesti. (Peach & Lily). Tilasin naamion eBaysta, jossa sille tuli hintaa 13,80€. Toimitusaika oli noin 3 viikkoa.


Pakkaus & käyttökokemus

Tuote on pakattu isohkoon purkkiin, joka sisältää 50 ml "astiat" kahta erilaista naamiota. Purkki on mielestäni tyylikkään näköinen puuta imitoivan kantensa ja sinivihreän ulkomuotonsa vuoksi (kuva alempana). Pakkauksessa on korealaiseen tapaan välikansi sekä spaatteli. Minusta on mahtavaa, että pakkauksessa on kaksi täysikokoista naamiota, joten siitä riittää iloa moneen moneen naamiokertaan :) Olen käyttänyt naamiota lähes joka viikko saatuani sen, sillä ihastuin siihen jo ekalla kerralla. Levitän naamiota erillisellä siveltimellä ja nenälle tykkään hieroa sitä sormin, jotta sitä menee kunnolla ihohuokosiin. Annan naamion vaikuttaa kasvoilla noin 10-15 minuuttia ja tässä kohtaa on hyvä mainita yksi naamion parhaista ominaisuuksista; vihdoin on löytynyt savinaamio, joka ei kuivu korpuksi kasvoille! Verrattuna esimerkiksi L'Oréalin Pure Clay -naamioihin, tämä savinaamio ei samantien kuivu koppuraksi iholle. Naamio kyllä tietyllä tavalla kuivahtaa, mutta ei samalla tavalla kiristelevän kuivaksi, vaan enemmänkin vain sen pinta kuivahtaa. Pidän sitä hyvänä ominaisuutena, sillä liian kovaksi kuivahtavat naamiot ovat toisinaan iholle vähän turhankin rankkoja, sillä ne tuntuvat imevän kaiken kosteuden iholta. Sellainen sopiikin parhaiten juuri mustapäille, mutta muualle t-alueelle levitän mieluummin tällaista voidemaisen savinamaista naamiota :) Pakkauksen kosteuttava valkoinen naamio sisältää huomattavasti pienemmät määrät erilaisia savia ja niiden sijasta siitä löytyykin esimerkiksi ihoa kosteuttavaa glyserolia. Iho tuntuu naamioiden jäljiltä puhtaalta, raikkaalta ja kosteutetulta eikä lainkaan kuivan kiristelevältä. Myös ihohuokoset näyttävät naamion jäljiltä puhtaammilta.



Tässä tuotteidet incit kiinnostuneille :) Savinaamio pohjautuu bentoniitti- ja kaoliinisaviin, mutta sisältää myös luonnollisia ainesosia ja emollientteja, jotka kosteuttavat, pehmittävät ja rauhoittavat ihoa. Kosteuttavan naamion pohja koostuu mm. vedestä, glyserolista, emollientti setearyylialkoholista ja bentoniiti-savesta. Sieltä löytyy myös aavistus kaoliinisavea sekä erilaisia luonnollisia ainesosia. Alkoholin läsnöolo listan 8. aineena hiukan ihmetyttää minua ja se aiheuttaa kieltämättä minussa vähän negatiivista fiilistä. Toisaalta naamio ei ole kuitenkaan osoittautunut yhtään kuivattavaksi ja toisinaan alkoholi edistää muiden aineiden imeytymistä.

Savinaamio:
Water, Bentonite, Kaolin, Titanium Dioxide (CI 77891), Cetearyl Alcohol, Chondrus Crispus Extract, Saccharum Officinarum(Sugarcane) Extract, 1,2-Hexanediol, Palmitic Acid, Stearic Acid, Triethanolamine, Glyceryl Stearate SE, Cetyl Ethylhexanoate,Moroccan Lava Clay, Panthenol, Magnesium Aluminum Silicate, Montmorillonite, Phenoxyethanol, Illite, Xanthan Gum, Quartz,Caprylyl Glycol, Chromium Oxide Greens (CI 77288), Ethylhexylglycerin, Ultramarines (CI 77007), Butylene Glycol,Fragrance(Parfum), Disodium EDTA, Oenothera Biennis (Evening Primrose) Flower Extract, Propanediol, Myristic Acid, RhusSemialata Gall Extract, Salicylic Acid, Arachidic Acid, Fomes Officinalis (Mushroom) Extract, Lauric Acid, Oleic Acid, Glycerin,Camellia Japonica Flower Extract, Enantia Chlorantha Bark Extract, Cleome Gynandra Leaf Extract, Rosa Multiflora FruitExtract, Chamaecyparis Obtusa Leaf Extract, Origanum Vulgare Leaf Extract, Salix Alba (Willow) Bark Extract, CinnamomumCassia Bark Extract, Lactobacillus/Soybean Ferment Extract, Portulaca Oleracea Extract, Scutellaria Baicalensis Root Extract,Oleanolic Acid 

Kosteuttava naamio:
Water, Glycerin, Cetearyl Alcohol, Bentonite, Ethylhexyl Palmitate, Chondrus Crispus Extract, Saccharum Officinarum (Sugarcane) Extract, Alcohol Denat., Kaolin, Titanium Dioxide (CI 77891), Dimethicone, Glyceryl Stearate SE, Methyl Methacrylate Crosspolymer, PEG-8, Gellan Gum, Panthenol, Phenoxyethanol, Caprylyl Glycol, Sodium Lauroyl Glutamate, Butylene Glycol, Propanediol, Disodium EDTA, Fragrance(Parfum), Oenothera Biennis (Evening Primrose) Flower Extract, Rhus Semialata Gall Extract, Salicylic Acid, Fomes Officinalis (Mushroom) Extract, 1,2-Hexanediol, Cleome Gynandra Leaf Extract, Camellia Japonica Flower Extract, Enantia Chlorantha Bark Extract, Ethylhexylglycerin, Rosa Multiflora Fruit Extract, Blue 1 (CI 42090), Chamaecyparis Obtusa Leaf Extract, Origanum Vulgare Leaf Extract, Salix Alba (Willow) Bark Extract, Cinnamomum Cassia Bark Extract, Lactobacillus/Soybean Ferment Extract, Portulaca Oleracea Extract, Scutellaria Baicalensis Root Extract, Oleanolic Acid



Kaiken kaikkiaan olen siis ihastunut tähän konseptiin, että samassa purnukassa on kahdenlaista naamiota :) Minusta on tullut aikamoinen hifistelijä ihonhoidossa, joten tällaiset tuotteet lämmittävät aina sydäntäni Käytän nykyään harvoin enää vain yhtä naamiota kasvoille, sillä jostain syystä se tuntuu niin tylsältä :D Voisin ostaa naamiota uudestaan, mutta tiedän itseni sen verran kokeilunhaluiseksi, että luultavasti koitan bongata jonkun toisen samantyylisen naamion. Jos sellaista ei kuitenkaan löydy, voisin hyvin ostaa tätä uudestaankin :)


Onko teillä vastaavanlaista 2in1-naamiosuosikkia? :)

3. tammikuuta 2018

30€ Benefit POREfessional vs. 7€ Aritaum Pore Master - Onko se dupe?



Dupe-postaukset ja videot ovat mielestäni todella kiinnostavia, sillä niiden ideana on testata, vastaako joku edullinen tuote kallista suosikkia :) Onkin aivan mahtavaa, jos huomaa löytäneensä edullisen tuotteen, joka tekee asiansa yhtä hyvin kuin ns. alkuperäinen tuote. Dupe ei ole välttämättä suora kopio, vaan se voi sattumalta omata hyvin samanlaiset ominaisuudet kuin kalliimpi versio. On toki merkkejä, jotka tekevät tarkoituksella kopioita tai ainakin samalta näyttäviä tuotteita, mutta joiden yhtäläisyydet loppuvat juuri nimenomaan tuotteen ulkonäköön. Siksi onkin mahtavaa lukea tai kuulla netistä jonkun muun dupe-suosituksia ja testata pitävätkö ne paikkansa omalla kohdalla :) Monet ovat esimerkiksi vertailleet Too Facedin Better Than Sex ja L'Oreal Paradise Extatic -ripsivärejä keskenään, joten niitä olisi kiva itsekin vertailla :) Nyt kuitenkin vertailen keskenään supersuosittua ja monen lempparia Benefit the POREfessional -meikinpohjustajaa koreasta tilaamaani Aritaum Pore Master Sebum Control -meikinpohjustajaan.


Aritaum oli minulle ihan vieras merkki, jonka bongasin sattumalta etsiessäni suosituksia korealaisista meikinpohjustajista. Kun näin jonkun kirjoittavan siitä vertailupostauksen the POREfessionalin kanssa, en voinut olla tilaamatta tuotetta testiin, sillä olinhan juuri syyskuussa ostanut Benefitin tuotteen Rodokselta :) Ostin Aritaum Pore Masterin eBaysta noin 7,50€ hintaan (roseroseshop), josta se tuli perille muistaakseni parissa viikossa. Pore Master sisältää 25ml tuotetta ja iso koko the POREfessionalia 22ml (minulla siis vain matkakoko). POREfessional maksaa ostopaikasta riippuen 30-40€ eli se on jopa 5 kertaa kalliimpaa kuin korealainen Aritaum!


Ovatko tuotteet koostumuksiltaan ja ominaisuuksiltaan samanlaiset? Kuten kuvasta näkyy, tuubista ulos puristettuna voiteet näyttävät ihan samalta! Benefit on ehkä aavistuksen tummempaa, mutta eroa ei juurikaan huomaa. Molemmat ovat väritykseltään vaalean beigejä ja koostumukseltaan paksuja. Niiden levitystuntuma on samanlainen; molemmat liukuvat iholle perinteisen silikonisen pohjustajan tavoin jättäen iholle mattapintaisen ja sileän pinnan. POREfessional on tunnettu ihohuokoset täyttävästä koostumuksestaan ja myös Aritaum blurraa huokoset piiloon. Tuotteet ovat siis todella samankaltaiset eikä mikään ihme, sillä nehän ovat sisällöltään lähes identtiset! INCI-listoja tutkiessa näkee, että molempien tuotteiden perusraaka-aineet ovat samat: Cyclopentasiloxane, Dimethicone, Dimethicone/Vinyl Dimethicone Crosspolymer, Isononyl Isononanoate ja Silica. Sen jälkeen raaka-aineiden järjestys eroaa, mutta samoja aineita voi bongata listoista enemmänkin. Aritaumin pohjustajan häntäpäästä löytyy muutama luonnollinen aine, joita ei löydy Benefitistä; mm. teepensaan lehtiuute, sitruunaverbenan lehtiuute ja rohtosammakonputkiuute. Näiden määrä on tosin niin vähäinen, että niillä tuskin on vaikutusta tuotteen ominaisuuksiin. INCI-listoja lukiessa on hyvä muistaa, että oikeastaan vain 8 ensimmäistä ainetta tekevät tuotteen ja ratkaisevat sen ominaisuudet, joten siitä syystä näitä voi sanoa lähes identtisiksi ;) Molemmat pohjustajat tuoksuvat kevyen sitruksiselle.


Aritaum Pore Master inci:
Cyclopentasiloxane, Dimethicone, Dimethicone/Vinyl Dimethicone Crosspolymer, Isononyl Isononanoate, Silica, Mica, Dimethicone Crosspolymer, Isododecane, Polymethyl Methacrylate, Cyclohexasiloxane, Titanium Dioxide, Tocopheryl Acetate, Phenoxyethanol, Caprylyl Glycol, Yellow Oxide of Iron, Aluminum Hydroxide, Hexylene Glycol, Stearic Acid, Fragrance, Red Oxide of Iron, Hydrogen Dimethicone, Triethoxycaprylylsilane, Black Oxide of Iron, Camellia Sinensis Leaf Extract, Lippia Citriodora Leaf Extract, Centella Asiatica Extract, Mulberry Root Extract, Citrus Junos Fruit Extract
Benefit the POREfessional inci:
Cyclopentasiloxane, Dimethicone, Dimethicone/Vinyl Dimethicone Crosspolymer, Isononyl Isononanoate, Silica, Dimethicone Crosspolymer, Isododecane, Phenoxyethanol, Polymethyl Methacrylate, Titanium Dioxide (CI 77891), Cyclohexasiloxane, Tocopheryl Acetate, Fragrance (Parfum), Mica, Iron Oxides (CI 77492), Limonene, Iron Oxides (CI 77491), Iron Oxides (CI 77499), Triethoxycaprylylsilane, BHT


Onko se dupe? Aritaum Pore Master Sebum Control -meikinpohjustaja on siis todellakin ehdoton dupe Benefitin the POREfessional -pohjustajalle! Jippii! En ole koskaan löytänyt näin hyvää dupea, joten olen arvatenkin aivan täpinöissäni :D Pohjustajat toimivat hyvin, sillä ne blurraavat ihon ja saavat meikin kestämään kauniina pidempään. Ihoni kiiltelyä ne eivät täysin estä, mutta mielestäni kuitenkin vähän hillitsevät sitä :) Ehdottomasti iso peukku siis molemmille, mutta itse ainakin valitsen tästä lähtien mieluummin Aritaumin huomattavasti edullisemman version! Täytyy vaan aina muistaa tilata sitä ennen kuin se pääsee loppumaan :)

Oletteko te löytäneet jotain huippuhyviä dupeja? :)

1. tammikuuta 2018

Superedulliset Catricen meikit testissä


Aloitetaan tämä vuosi edullisten tuotteiden kanssa, sillä mikäs sen parempaa kuin halvat ja hyvät tuotteet! Tällä kertaa halusin siis tulla vinkkaamaan teille muutamasta loistotuotteesta, jotka eivät paljoa kukkaroa kevennä :) Käytän toki muutenkin edullista kosmetiikkaa eikä minua juurikaan näe selektiivisten tuotteiden kimpussa, mutta nyt puhutaan aivan todella edullisista tuotteista, jotka ovat hinnaltaan jopa alle 5€! Essence taisi olla ensimmäinen tällainen kunnon halpamerkki, jonka tuotteet ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi, mutta sen jälkeen olemme saaneet tänne myös muita merkkejä - kuten Catrice Cosmetics. Ostin postauksen tuotteet K-Citymarketista, mutta merkkiä myyvät myös ainakin Tokmannit, Pretty.fi ja Kärkkäinen. Meikkivoiteen olen saanut kaveriltani.



HD Liquid Coverage Foundation oli ensikosketukseni Catricen tuotteisiin, mutta sen ollessa niin loistava, halusin tutustua niihin lisää :) Meikkivoiteen öljytön koostumus lupaa olla kevyt ja mattapinnan tekevä. Sen sanotaan olevan kuin "toinen iho" eli tekevän luonnollisen lopputuloksen. Se lupaa olla myös täysin peittävä ja pitkäkestoinen (jopa 24h). Meikkivoide on pakattu tyylikkääseen huurteiseen lasipulloon, jossa on pipetti. Minulla on sävy 030 Sand Beige, joka on omalle iholleni aavistuksen liian tumma, mutta pystyn silti käyttämään sitä, kunhan muistan häivytellä sen hyvin kaulalle. Pohjasävyltään Sand Beige on aika neutraali. Meikkivoide on koostumukseltaan todella juoksevaa, joten sitä on helppo "annostella" pipetillä vaikka suoraan kasvoille. Meikkivoide levittyy hyvin, peittää ihon pienet virheet tehokkaasti ja tekee iholle mattaisen pinnan. Lopputulos on todella kiva! Ihan täysin peittäväksi en tätä sanoisi, vaan enemmänkin medium coverage, mikä on minulle ihan ok. Meikkivoide pysyy kasvoilla kauniina koko päivän eli se ei lähde erottumaan tai liukumaan minnekään eikä se myöskään yleensä kasaudu suun nasolabiaali-juonteisiin. Ihoni kiiltoa tämä ei kuitenkaan estä, mutta ei toki estä mitkään muutkaan. Sanoisin, että tämä on varsin loistava meikkivoide juuri kaltaiselleni rasvoittuvasta ihosta kärsivälle! Kuivaihoisille en ehkä suosittelisi tätä, sillä mattaisen pintansa vuoksi se saattaisi tarttua kuiviin kohtiin. Korjatkaa, jos olette kuivaihoisina koittaneet tätä :) Hintaa meikkivoiteella on 7,99€. Antaisin kokonaisarvioksi 4,5/5.

Liquid Camouflage High Coverage Concealer -peitevoiteen ostin, koska yksi suosikki tubettajistani Tati hehkutti sitä kanavallaan ja vertasi jopa Tarte Shape Tape -peitevoiteen veroiseksi! En ole kyseistä tuotetta testannut, mutta kyllähän se tottakai mielenkiintoni herätti :) Vaaleimmat sävyt olivat valitettavasti loppuneet, joten ostin riskillä tummimman sävyn 020 Light Beige, joka ei onneksi sekään ihan hirveän tummalta näyttänyt. Tein jo kaupassa hapettumistestin ja nämä tosiaan tummenevat levityksen jälkeen. Peitevoide lupaa olla vedenkestävä ja se on pakattu perinteiseen tuubiin ja siinä on doe foot -applikaattori. Voide on mielestäni todella pigmenttistä ja koostumukseltaan paksuhkoa, mutta levittyy silti silmien alle hyvin. (Olen siis lähinnä käyttänyt tätä juurikin silmien alle.) Peitevoide pysyy lähestulkoon samanlaisena, kuin se on laittohetkellä eli se ei mielestäni kasaannu ikävästi juonteisiin päivän mittaan. Olen huomannut, että tätä kannattaa laittaa aika pieni määrä, sillä muuten se menee jo heti levityksen aikana isoimpiin juonteisiin. Jos teillä on muuten jotain kikkakolmosia peittarin levitykseen, kuulen niistä mielelläni :) Olen muuten tekemässä arvostelupostausta muutamasta erilaisesta edullisesta peitevoiteesta, joten siinä kerron tästä lisää! Hintaa peitevoiteella on 3,99€ ja antaisin sille arvioksi 4/5.



Makeup Transformer Drops Lightening -voide ovat siis meikki- tai peitevoiteen vaalennukseen tarkoitettu tuote. Olen jo pitkään halunnut kokeilla tällaista, sillä minulla on parikin liian tummaa meikkivoidetta. Nappasin tämän huokealla 3,99€ hinnalla varustetun tuotteen siis testiin liikoja miettimättä. Samaisesta tuotteesta löytyi myös tummentamiseen tarkoitettu tuote. Voide on koostumukseltaan paksuhkoa ja sävyltään vaalean peitevoiteen kaltaista. NYXin vaalennustuote on selkeästi tätä vaaleampaa, joten pelkäsin miten tämä tuote toimisi. Pohjasävyltään Catrice on mielestäni vähän kellertävään suuntaan, mikä sopii minulle, koska ihoni on keltapohjainen/neutraali. Tuote toimii siis yksinkertaisesti niin, että sitä sekoitetaan sopiva määrä halutun tuotteen joukkoon. Olen sekoittanut tätä L'Oréal Paris Infallible 24h-Matte -meikkivoiteen kanssa ja voitte nähdä sävymuutoksen yllä olevassa kuvassa :) Olen sekoittanut aikalailla 50/50-suhteessa näitä tai sitten olen laittanut pikkuisen enemmän meikkivoidetta. Mielestäni sekoitus on toiminut oikein hyvin ja olen saanut iholleni sopivan sävyn, vaikka vaalentaja ehkä aavistuksen muuttaakin meikkivoiteen ominaisuuksia; se ei ole ihan yhtä mattainen vaalentajan kanssa. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä puuteroin aina muutenkin kasvot meikkivoiteen jälkeen. Lopputulos riippuu tottakai paljon käytetystä tuotteesta, mutta mielestäni tälle on ainakin hyvä antaa mahdollisuus :) Tuote toimii myös tuon Catricen oman meikkivoiteen kanssa, vaikkakin se vie vähän myös sen mattaisuutta. Toisaalta se on kiva ja lopputulos on silloin kuulaampi :) Antaisin tälle arvioksi 3,5/5.


Olen aika huono ostamaan poskipunia, joten nappasin testiin myös houkuttelevan näköisen Multi Matt Blush -poskipunan sävyssä 020 La-Lavender. Sävyn nimi ei ole mielestäni kovin kuvaava, sillä miellän laventelin enemmän violetiksi, mutta annettakoot se anteeksi :D Poskipuna on nimensä mukaisesti mattainen ja se sisältää neljä toisiinsa kauniisti sopivaa sävyä. Olen käyttänyt poskipunaa niin, että pyöräytän sivellintä kaikissa sävyissä, vaikka varmasti niitä voisi käyttää myös yksinään. Koen kuitenkin tuotteen käytön olevan käyttämälläni tavalla helpompaa :) Sävy on todella kaunis marjapuuromainen punainen, joka näyttää ainakin minun iholla luonnolliselta punalta. Poskipunassa on minun makuuni juuri sopivasti pigmenttiä, sillä en voi sietää liian pigmenttisiä poskipunia, joiden kanssa tulee helposti ylilyöntejä. Sävyt ovat melko puuterisia, mutta eivät kuitenkaan pöllyävällä tavalla. Haluan, että poskipunani näkyy, mutta kuitenkin kevyellä ja luonnollisella tavalla, joten tämä on osoittautunut oikein loistavaksi! Pysyvyys voisi toki olla parempi, mutta ei 4,59€ maksavalta poskipunalta liikoja voi vaatia :) Arvosanaksi antaisin 4/5.



Ostin testiin myös hauskan erikoiselta näyttävän Ombré Two Tone -huulipunan sävyssä 020 Nude York City Style. Olen nähnyt tällaisia ombre-huulipunia YouTubessa ja halunnut kokeilla sellaista itsekin, joten tässä oli loistava tilaisuus napata tällainen testiin :) Sävyjä olisi ollut muitakin, mutta ostin kokeeksi nuden sävyn. Huulipuna on jännä tuollainen vinoneliön mallinen, jossa yksi kärki on tehty tummemmalla sävyllä. Huulipunan levitys on vähän kömpelöä, sillä pitää koko ajan miettiä, kuinka päin sitä kuuluukaan laittaa :D Lopputulos on helposti aika ysäri, joten suosittelen häivyttelemään huolella. Sävystä oli aika hankala saada kuvaa, joten pahoittelut todella surkeasta huulikuvasta :/ Sävy on kaunis, vähän jopa violettinen nude ja tykkään itseasiassa siitä aika paljon! Olen kuitenkin levittänyt huulipunaa koko huulille ilman, että tekisin mitään ombrea. Punan koostumus on voidemainen ja pigmenttiä löytyy ainakin tästä sävystä hyvin. Pysyvyys on voidemaiselle huulipunalle tyypillinen; lähtee herkästi syödessä ja juodessa. Plussaa ihanan vaniljaisesta tuoksusta! Arvosanaksi antaisin tälle 3,5/5.

Kokonaisuudessaan Catricen tuotteet saivat siis keskiarvoksi 3,9/5 eli aika hyvä tulos näin edulliselle merkille! :) Kiinnostaisi ehdottomasti ostaa myös muita tuotteita kokeiluun. Mikään tuotteista ei ollut pettymys, vaikka huulipuna ei toiminutkaan sillä tavalla, kuin sitä kuuluisi käyttää. Kaikki tuotteet ovat olleet minulla viikottaisessa käytössä siitä lähtien, kun ne ostin! :)


Onko teillä joitain Catrice-suosikkeja? :)

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017