24. lokakuuta 2016

I Love Me -messujen saalis


Heipsan! Pitkästä aikaa taas blogin äärellä, sillä viime viikko oli todella kiireinen ja työntäyteinen. Tuli ihan tehtyä oma ennätys viikkotuntien määrässä, huh. Kiireisen viikosta teki viikonlopun messut, joissa olin töissä kaikkina kolmena päivänä :) Kunnollisille kiertylyille ei siis valitettavasti jäänyt aikaa, mutta siitä huolimatta muutaman täsmäiskun ehdin tekemään. Tämä on ehkä vaan hyvä, sillä säästyi ainakin rahaa, haha.



Olen ihastunut Davinesin hiustuotteisiin, joten oli pakko käydä ostamassa sekä shampoo että hoitsikka! Minun tämän hetkinen lempishampoo on Love Curl Enhancing -shampoo, joten sitä täytyi ehdottomasti ostaa yksi pullo :) Kokeiluun lähti myös Love Smoothing -hoitoaine, joka pääsee käyttöön kunhan olen käyttänyt Love Curl Enhancing -hoitoaineen loppuun. Näistä tulossa tarkempaa postausta myöhemmin ;)

Face Helsingin pisteeltä lähti mukaan myös Ziajan Cocoa Butter -hiusnaamio, sillä pörröinen, luonnontaipuisa tukkani kaipaa erilasia kosteuttavia naamioita. Näitä ei siis voi olla liikaa :) Tänään ehdin tätä jo kokeilla ja olen niin rakastunut tämän tuoksuun! Silotti ja pehmitti myös kivasti tukkaa :)



Biozellin pisteeltä tarttui mukaan Super Strong -hiuslakka sekä Keratin Styling Cream -muotoiluvoide. Hiuslakka vaikuttaa tosi hyvältä! Hienojakoinen sumute, joka ei jätä tukkaa tahmaiseksi. Voide pääsee testiin viikonloppuna, sillä aion kokeilla kuinka hyvin se toimii kiharrettujen hiusten alla :)



Suomalaisen EkoPharman tuotteet ovat tulleet jäädäkseen ihonhoitorutiiniini ja minulla on ollut jo vuoden ajan käytössä heidän sy-voide ja kasvovesi. Kasvovesi on todella riittoisaa, joten ostin tällä kertaa mukaan vain Vadelma Silmänympärysgeeliä kaksin kappalein. Geelimäinen koostumus imeytyy nopeasti, kosteuttaa tehokkaasti ja sopii loistavasti herkälle silmänympärysiholle :)

Kosmetiikan lisäksi kävin myös Foodinin pisteellä, josta ostin kilon pussin chia-siemeniä 12 eurolla :) En ole aikaisemmin kokeillut, mutta ne ovat kiinnostaneet kovasti. Hyvän tarjouksen sattuessa kohdalle päätin ostaa testiin ja tänään pääsi jo ruokalusikallinen aamupuuron joukkoon. Niissä on ravintoaineet sen verran kohdillaan, että erikoisen koostumuksen sietää ja siihen varmasti aikanaan myös tottuu :)

Olitteko te messuille? Teittekö jotain supereita löytöjä? :)

16. lokakuuta 2016

Syksyinen halo-meikki



Ihanaa sunnuntaita kaikille! Mä meikkasin eilen pitkästä aikaa kunnolla ja koska tykkäsin lopputuloksesta, nappasin muutamat kuvat teille :) Syksyisin rakastan käyttää viininpunaista huulimeikkiä, jonka ympärille lähdin oikeastaan rakentamaan koko meikin. Päätin tehdä luomille ihanan halo-efektin, jossa luomen keskiosaan laitetaan sävyä, joka saa silmät erottumaan kauniisti. Eli tavallisesta meikistä poiketen silmän sisänurkkaan laitetaankin tummempaa sävyä, jolloin silmä näyttää pyöreämmältä, kun keskiosassa on hohtavaa luomiväriä :) Tänään on näköjään huonojen selitysten päivä, mutta toivottavasti saatte selvää ainakin sitten kuvien muodossa, haha.

Mua harmittaa tosi paljon, että mun kamera ei näytä silmämeikin värejä ihan sellaisina miltä ne oikeasti näytti :( Luomien sisä- ja ulkonurkat on luonnossa tosi paljon punaisemmat, sillä käytin tämän NYX:n paletin viininpunaista sävyä. Koitin jopa muokata värejä, jotta punaisuus tulisi paremmin esille, mutta turhaan... Oon miettinyt uuden kameran ostoa, sillä nykyinen on jo 3,5 vuotta vanha. Toisaalta uusi objektiivikin voisi auttaa. Heittäkää siis ihmeessä kamerasuosituksenne kommenttiboksiin! :) Olympus PEN E-PL7 houkuttelisi kovastikin....



Näillä tuotteilla meikki syntyi:

Pohja
♦ Rimmel Stay Matte -pohjustusvoide
♦ L'Oréal Paris Infallible 24h -meikkivoide (sävy 120 Vanilla)
♦ L'Oréal Paris True Match -peitevoide (sävy 1 Ivory)
♦ Lumene Translucent -irtopuuteri
♦ Benefit Hoola -aurinkopuuteri
♦ Milani-poskipuna (Sävy Luminoso)
♦ Sleek Solstice -korostuspaletti (Sävy Equinox eli persikkainen sävy)

Kulmakarvat ja silmät
♦ Anastasia Dipbrow Pomade (sävy chocolate)
♦ L'Oréal Paris Brow Artist Plumber (sävy light/medium)
♦ Mac Pro Longwear Paint Pot (sävy Soft Ochre)
(Silmämeikki tehty tämän kuvan tyylisesti)
♦ TheBalm Meet Matt(e) Nude -paletista kellertävää Matt Singh ja lohensävyistä Matt Lombardi häivytyssävyksi luomivakoon
♦ NYX Full Throttle -kvartetti sävyssä Color Riot, paletista tummaa punaista silmän ulko- ja sisänurkkiin → häivytys kaarimaisesti (klick: kuvan 5 tyylisesti)
♦ Samasta TheBalmin paletista lämmintä tummanruskeaa sävyä Matt Garcia aavistus punaisten kohtien päälle
♦ Luomen keskiosaan sormin Colourpop Super Shock -luomiväriä sävyssä Kathleenlights 
♦ Alaluomelle samoja sävyjä niin, että punertava ja ruskea sävy ulkonurkkiin ja kuparista sävyä keskelle
♦ TheBalm Schwing -eyeliner
♦ Too Faced Better Than Sex -ripsiväri
♦ Sweed Lashes -tekoripset (Cairo), Duo-ripsiliima

Huulet
♦ We Care Icon (sävy 12 True Burgundy) Note to self: Nyt äkkiä ostamaan se viininpunainen rajauskynä! 



Mitä pidätte meikistä? Ootteko tekin ihastuneet halo-meikkiin? :)

13. lokakuuta 2016

Ensimmäinen ColourPop-tilaus


Ei riitä sanat kuvailemaan kuinka innoissani olin, kun sain tämän paketin käsiini viime viikolla! Colourpop on yksi niistä merkeistä, joiden tuotteita oon kuolannut jo pari vuotta. Youtube made me buy it - sopii tähän loistavasti, sillä merkki tuli tutuksi vasta kauneustubettajien kautta. Superpigmenttiset ja superedulliset tuotteet ovat siis olleet himoittujen meikkien listalla jo pitkään! :)

Jenkeistä kotoisin oleva Colourpop on melko tuore brändi, sillä se on perustettu vasta 2014. Tämä tuli mulle itseasiassa täytenä yllätyksenä, sillä oletin sen olleen markkinoilla jo pidempään. Merkin perusperiaatteena on tarjota kuluttajille lompakkoystävällisiä tuotteita, joita ei ole testattu eläimillä! 

Merkki aloitti maailmanlaajuisen toimituksen tänä vuonna, mutta postitus- ja alv-maksujen ollessa päätähuimaavan korkeat, en ole lähtenyt tuotteita tilaamaan. Syyskuun loppupuolella he kuitenkin järjestivät ilmaiset maailmanlaajuiset toimituskulut $50 tilauksille ja summan ollessa alle sen, sai postikulut $4,99 hintaan. En voinut vastustaa kiusausta! Ilman alennettuja postikuluja ne taitaa olla yli $20, joten suuresta säästöstä oli siis kyse :) (Lopussa lisää tarkemmin tilauksesta/toimituksesta jne.)



Luomivärit on se juttu, josta ainakin itse tunnen Colourpopin. Niiden koostumusta ja pigmenttiä hehkutetaan todella paljon, eikä lainkaan turhaan! Koostumus on näissä todella erilainen kuin muissa kokeilemissani luomiväreissä, sillä ne ovat todella pehmeitä ja kermaisia eikä lainkaan kuivan puuterisia. Näitä suositellaankin levitettäväksi sormin, mutta onnistuu se hyvin siveltimelläkin. Nämä häivyttyvät myös todella helposti :) Ajan kanssa näiden kermaisuus saattaa hieman vähentyä, sillä ohjeissa neuvotaan pitämään näitä mahdollisimman vähän aikaa ilman korkkia juuri siitä syystä, ettei kosteus pääse haihtumaan näistä. Tästä huolimatta nämä ei kuitenkaan ole voidemaisia vaan siis todella pehmeästi levittyviä puuterimaisia luomivärejä. Todella vaikea selittää, haha.

Mun tilaukseeni sisältyi neljä Super Shock -luomiväriä, jotka maksaa $5/kpl. Halusin ostaa sellaisia sävyjä, joita multa ei vielä löydy, vaikka melko perusvärejä ovatkin. Kaikki ovat shimmerisiä, sillä rakastan sellaisia luomivärejä tällä hetkellä :) Näiden pakkaus on ihan söpö, vaikka yleensä pidän enemmän tyylikkäämmistä ulkoasuista.



Ensimmäinen sävy on nimeltään Telepathy. Se on todella kaunis keltakultainen sävy, jollaista multa ei vielä ennestään löytynyt. Kuvissa sävy saattaa näyttää peruskultaiselta, mutta se on todellisuudessa todella kellertävä. Sävy on tehty yhteistyössä kauneustubettaja Kathleenlightsin kanssa ja se on yksi sävy hänen Where the night is -kvartetistaan. Ihastuin sävyn erilaisuuteen heti, kun näin sillä tehtyjä tutoriaaleja. Esimerkiksi LustreLux on tehnyt todella kauniin silmämeikin käyttäen juuri tätä sävyä.



Halusin sisällyttää tilaukseen myös yhden hopeisen sävyn, sillä uskokaan tai älkää, multa ei ennestään löytynyt sellaista. Paljon on lämpimiä shimmer-sävyjä, mutta hopeinen puuttui valikoimasta. Colourpopilta löytyy juuri täydellinen sävy, joka on nimeltään Liberty. 



Oon sen verran rakastunut kuparisiin luomiväreihin, että tilasin myös sävyn Kathleenlights. Tämän tyylisiä multa kyllä löytyy, mutta ei ennestään mitään näin pigmenttistä. Kathleenlights on tehnyt myös toisen "paletin" yhdessä Colourpopin kanssa ja tämä sävy on ensimmäisestä kvartetista Where the light isOh it's so pretty! Tämä on mun lempparini näistä.



Oon saanut jonkun päähänpinttymän violeteista sävyistä, sillä ne sopii todella hyvin ruskeille silmille. Netin kautta on tietysti vähän haastavaa tilailla meikkejä, kun sävyt voivat todellisuudessa olla hyvinkin erilaiset. Päädyin sävyyn Stereo, joka oli ehkä vähän pettymys. Näissä kuvissa sävy näyttää tosi violetilta, mutta luomilla sävy on aika ruskeahko. Oon kuitenkin vasta kerran koettanut tätä luomille, joten en vielä sano lopullista mielipidettäni :)



Tässä vielä sävyt swatchattuna sormin. Kattokaa tota pigmenttisyyttä! Ja noi on tehty yhdellä sormenvedolla! Meinasin kiljua, kun kokeilin noita ekan kerran :D



Colourpopilla on myös huulituotteita ja tiesin oikeastaan heti, että haluaisin tilata yhden Lippie Stixin. Myös tämä sävy on tehty yhteistyössä Kathleenlightsin kanssa ja se on nimeltään Lumiere. Hän kuvailee sävyä: "I wanted a color that both bold and shy people could wear. It's not a nude..it would look great on EVERYONE​!" Mun mielestäni sävy on juurikin sellainen, joka sopii kaikille :) Tälläkin oli hintaa $5.

Lumiere on "dusty mauve pink" eli pinkkipohjainen malvanvärinen :D Noita on aika vaikea lähteä suomentamaan (kertokaa, jos tiedätte :D), mutta itse kuvailisin sävyä jopa punapohjaiseksi ruskeaksi. Sävy ei ollut ihan sellainen, kuin ajattelin. Odotin sen olevan vaaleampi ja enemmän juurikin mauve mitä se ei mielestäni täysin ole. Tässä törmää taas siihen ongelmaan, että netistä tilatessa sävyt eivät aina vastaa mitä odottaa. Linkin takana kuva Colourpopin sivuilta, hieman erilainen kuin mun ottama kuva alla.....



Mun huulilla sävy on siis todella punertava, ja tottakai huulten pohjasävy vaikuttaa aina lopputulokseen. Ehkä se tosiaan näyttäisi enemmän mauvelta huulilla, joissa ei ole pigmenttiä yhtä paljon. Sävy ei ole huono, mutta ei ihan sitä mitä odotin. Käyttöön se tulee kuitenkin, mikä on pääasia :)

Koostumus tässä on tosi kiva! Levittyy hyvin ja pehmeästi jättäen huulille melko mattaisen lopputuloksen. Tuotetta tuntuu kuluvan melko paljon jo yhdellä levityskerralla, joten saa nähdä kauanko tämä kestää. En tosin ole tainnut koskaan kuluttaa huulipunaa loppuun... Tämä pysyy huulilla tosi hyvin, vaikka juomisen ja syömisen myötä kuluukin helposti huulien sisäosista.

Oon jo niin tottunut nestemäisten huulipunien ihaniin tuoksuihin, joten tämän tuoksu on kyllä kaikkea muuta kuin houkutteleva. Tuoksuu siis ihan vaan raaka-aineiltaan ja tekee tuotteesta halvan oloisen, mitä se toisaalta onkin. Pakkaus on ihan suloinen, vaikka yleensä pidän enemmän tyylikkäämmistä ulkoasuista :)



Tilasin tuotteet 24.9, mulle tuli ilmoitus niiden lähetyksestä 28.9 (luultavasti oli melkoinen ruuhka tuolloin alennettujen postareiden vuoksi) ja paketti saapui postiin 5.10 eli kahdeksassa arkipäivässä tuotteet olivat jo mulla. Todella nopeasti siis!

Tuotteet tulivat pahvilaatikossa, joka oli sisältä tosi nätti! Ne oli pakattu tosi hyvin vaahtomuoviin ja kaikki tulivat ehjinä perille. Tästä olin hieman huolissani, sillä näin jokunen kuukausi sitten suomalaisen tubettajan tekemän videon Colourpopin tuotteista ja suuri osa hänen tilaamista luomiväreistä oli osittain hajonnut. Luultavasti he ovat saaneet muitakin reklamaatioita ja näin ollen parantaneet pakkaamistaan.

Maksoin neljästä luomiväristä ja yhdestä huulipunasta yhteensä 23,20€ postikulujen kanssa. Postikulut olivat siis $4,99 ja kaikki tuotteet kappalehinnaltaan $5. Sain kuitenkin kivana yllärinä $5 alennusta, kun liityin uutiskirjeen tilaajaksi. Alv-maksuja ei tarvitse maksaa EU:n ulkopuolelta tilatuista tuotteista, mikäli tuotteiden arvo on alle 22€. Kokonaissumma voi siis olla yli 22€, kunhan itse tuotteiden hinta jää sen alle eli postikuluja ei oteta siinä kohtaa huomioon. Maksoin tuotteet Paypalin kautta.



Paketin mukana tuli myös hauskan hellyyttävä kortti, jossa oli kiva sanoma :) Tällaiset pienet yllärit on tosi mukava lisä paketteihin!

Onko Colourpopin meikit teille tuttuja? :)

11. lokakuuta 2016

Rikkoutuneen puuterin korjaus



Niin Pinterestissä kuin Youtubessakin on moneen kertaan tullut vastaan vinkki rikkoutuneen luomivärin, poskipunan tai muun puuterisen tuotteen korjaamiseen. Onnekseni olen säästynyt hajonneilta tuotteilta enkä ole aikaisemmin päässyt tätä kokeilemaan. Monta euroa ja likaantunutta laukkua olisi säästynyt, jos olisin tiennyt tämän jo nuorempana! TheBalm Mary-Lou Manizer -highlighterini hajosi vähän aikaa sitten, joten päätin kokeilla tätä.

Puuterin korjausta varten tarvitsee siis yllä näkyvät tuotteet, joista oikeastaan vain desinfiointiaine on välttämätön ja muut lähinnä helpottavat korjausta. Desinfiointiaineen tärkein ainesosa on alkoholi, jota on hyvä olla tuotteessa eniten. Käyttämässäni Neo-Amiseptissa alkoholi (Isopropyl Alcohol) löytyy INCI-listalta ensimmäisenä, joten ajattelin sen sopivan tähän tarkoitukseen hyvin :) Tuo isopropyylialkoholi on nimenomaan se ainesosa, jota alkuperäisissä ohjeissa oleva "rubbing alcohol" useimmiten sisältää.

Alkoholin tehtävänä on toimia rikkoutuneen puuterin yhteenkasaavana aineena. Jotta puuteri ei kuitenkaan jää tahmeaksi mössöksi, tulee aineen olla helposti haihtuva. Tästä syystä esimerkiksi vesi ei toimisi samalla tavalla, tai samalla nopeudella, sillä veden haihtuminen kestäisi huomattavasti kauemmin. Alkoholi siis kasaa tuotteen yhteen ja haihtuessaan jättää jälkeensä kiinteän puuterin :)

Sitten itse ohjeeseen:



1. Kaavi puuteri sekoitustikun avulla pieneen kuppiin. Toki sen voisi jättää omaan pannuunsa, mutta jälki olisi tuolloin olla paljon sottaisempaa.




2. Kun puuteri on sekoituskulhossa, hajota se tikun avulla pieniksi murusiksi.



3. Lisää joukkoon desinfiointiainetta, kunnes puuteri muuttuu pehmeäksi massaksi. Kannattaa kokeilla pari tippaa kerralla, jottei lorahda liikaa. Sen ei kuitenkaan pitäisi haittaa, mutta kuivuminen on silloin hitaampaa.





4. Halusin puhdistaa pannun vielä desinfiointiaineella vanua apuna käyttäen, jotta lopputulos olisi siistimpi.



5. Kaavi massa pannuun.



6. Tasoita sormella. Tässä kohtaa ei ole vielä niin tarkkaa reunojen ja tasaisuuden kanssa.




7. Aseta nenäliina (tai wc/talouspaperin pala) puuterin päälle. Se imee ylimääräisen kosteuden ja tasoittaa pinnan. Otin avuksi vielä pullonkorkin, jolla kevyesti painelin tuotetta.



8. Siistimmän lopputuloksen saisi, jos käyttäisi kumihanskoja ja niiden avulla tasoittaisi puuterin pinnan. En kuitenkaan ollut niin pikkutarkka tämän kanssa ja tärkeintä onkin tuotteen toimivuus :)



9. Anna kuivua avoinna, kunnes kuivunut. Tässä meni muutama tunti, mutta annoin tuotteen olla rauhassa ainakin 12 tuntia. Nenällä kyllä huomaa, koska alkoholi on haihtunut :D



Ja siinä se sitten on kuivuneena! Toimii täydellisesti enkä voisi olla tähän tyytyväisempi :)

EDIT: Unohtui eilen postausta kirjoitellessa mainita, että korjattua puuteria kannattaa kohdella jatkossa varovaisesti. Sormin painamalla massaa kun ei saa yhtä jämäkästi pannuun, kuin koneellisesti. Aionkin käyttää Mary-Louta vain kotona enkä kanniskella sitä mukana matkoilla :)

Ootteko te pelastaneet rikkoutuneita puutereita samalla tavalla? 

4. lokakuuta 2016

Imeytyvätkö kaikki iholle laitettavat aineet??


(Lähde)

En ole juurikaan kirjoitellut tänne asioista estenomin näkökulmasta, mikä oli yksi aikomukseni blogia perustaessani. Kosmetiikan raaka-aineet ja lainsäädäntö kiinnostavat tietysti hurjasti, mutta niihin perehtyminen ja niistä kirjoittaminen vievät huomattavasti enemmän aikaa kuin tuotearvostelujen tekeminen. Tästä syystä tällaisia postauksia ei kovin tiheään tahtiin ilmesty, mutta nyt oli pakko ottaa aiheeksi aineiden imeytyminen ihoon


Facebookin Nordic Style & Beauty -ryhmässä käytiin hetki sitten kiivasta keskustelua L'Oŕealin uusista savinaamioista ja niiden sisältämistä aineista. Todella monella kommentoijalla tuntui olevan käsitys, että kaikki tai ainakin suurin osa iholle laitettavista aineista imeytyy ihoon ja jopa verenkiertoon. Haluaisinkin hieman avata tällä postauksella, mitä kaikkia ominaisuuksia aineella tulee olla imeytyäkseen ihoon ja mitä erilaisia reittejä imeytymiselle on. 

Viime keväänä meillä oli koulussa todella mielenkiintoinen kurssi, jonka yksi luennoitsijoista oli Alex Westerberg. Hän jos kuka on todellinen kosmetiikan kemian nero! Ihoon imeytymistä käsittelevän luentonsa aluksi hän heitti ilmoille ajatuksen siitä, tulisitko humalaan, jos liottelisit jalkojasi viinakylvyssä.
Jos siis kaikki iholle laitettavat aineet imeytyisivät siihen ja verenkiertoon, tietyn ajan kuluttua olisit humalassa. Näinhän ei kuitenkaan käy.

MISTÄ IHON PÄÄLLIKERROS KOOSTUU?

Ihossa on kolme kerrosta; epidermis eli orvaskesi, dermis eli verinahka ja ihonalaiskerros (pääosin rasvaa). Keskitytään kuitenkin epidermikseen eli ihon päällimmäiseen kerrokseen, sillä kosmetiikka ei lainsäädännön mukaan saa imeytyä verenkiertoon eli dermikseen saakka

Myös epidermis koostuu useista eri kerroksista, joita ovat sarveissolukerros, (kirkassolukerros - kämmenissä ja jalkapohjissa), jyväissolukerros, okasolukerros ja tyvisolukerros. Keskitytään tässä pääasiassa vain sarveissolukerrokseen, sillä sillä on imeytymisen kannalta suurin merkitys.




(Lähde)

Sarveissolukerros eli stratum corneum on epidermiksen pintakerros, jossa sarveissolut ja soluväliaine muodostavat ikään kuin "tiili-laasti -rakenteen". Se muodostaa ihon pinnalle kaksoislipidikerroksen, joka hylkii vettä ja muita poolisia aineita. Yksi tärkeä seikka on se, että kerroksen solut ovat kuollutta solukkoa, jonka uloimmat solut hilseilevät pikkuhiljaa pois. 



(Lähde)

Soluväliaine sisältää:

● Lipidejä eli rasvamaisia aineita: 
   ● Keramideja 
   ● Kolesterolia
   ● Pitkäketjuisia rasvahappoja
→ Soluväliaine on siis hydrofobista eli rasvaliukoista

Sarveissolukerroksen tehtävät:

● Ihon kosteustasapainon ylläpito - estää veden haihtumisen ihosta
● Muodostaa ihon barrierin eli suojan 
● Toimii reittinä rasvaliukoisten aineiden imeytymiselle

Sarveissolukerroksessa on myös vettä noin 15-20% riippuen alempien ihokerrosten vesipitoisuudesta sekä ilman suhteellisesta kosteudesta.

MITEN AINEET VOIVAT IMEYTYÄ IHOON?

Imeytyminen voi tapahtua ihon apuelinten kautta, sarveissolukerroksen soluväliaineen kautta tai kulkemalla sarveissolujen läpi. 


Ihon apuelinten kautta

Apuelimillä tarkoitetaan ihohuokosia, hikirauhasia ja karvatuppia, joiden sisäpinnan barrieri on heikompi kuin sarveissolukerroksen. Niiden määrä on kuitenkin suhteellisen vähäinen ja ne voivat myös olla tukossa (esim. ihohuokoset + tali). Monet ovat sitä mieltä, että tämä imeytymisreitti ei ole merkittävä

Sopiva imeytymisreitti:
● Rasvaliukoisille aineille 
● Pienille vesiliukoisille aineille 

Sarveissolukerroksen soluväliaineen kautta

Tämä on yleisin imeytymistie ihoon, jolloin aineet kulkeutuvat joko soluväliaineen ohi tai sen läpi diffundoitumalla eli molekyylit siirtyvät vahvemmasta pitoisuudesta pienempään. Toisin sanoen mikäli ihon ulkopuolinen pitoisuus aineelle on korkeampi, pyrkii se siirtymään ihoon, jossa sen pitoisuus on pienempi tai toisin päin. Tämä on siis hydrofobisten eli rasvaliukoisten aineiden pääasiallinen reitti.  

Sarveissolujen kautta

Sarveissolut sisältävät keratiinia, joka on vesiliukoinen proteiini. Toisin sanoen, mikäli aine pääsee solun sisään, se pidättyy keratiiniin eikä kulkeudu alempiin solukerroksiin. Solujen läpi pääsevät kulkeutumaan pienet (kosteuttaja)molekyylit, kuten vesi ja glyseroli, jotka kuitenkin suurimmalta osin jäävät soluun. 

MITKÄ OMINAISUUDET VAIKUTTAVAT IMEYTYMISEEN?


Nyt kun ollaan käyty läpi mitä erilaisia reittejä aineilla on imeytyä, perehdytään siihen, mitkä aineiden ominaisuudet vaikuttavat imeytymiseen.

Partikkelikoko ja molekyylimassa
Yksinkertaisesti voidaan todeta, että liian suurikokoiset partikkelit EIVÄT pääse imeytymään ihoon, tällainen on esimerkiksi kollageeni, joka onkin kosmetiikkatuotteissa yleensä hydrolysoituna muotona eli pienempiin osiin pilkottuna
Yli 10 nanometrin suuruiset ovat liian suuria imeytyäkseen
Molekyylimassan ollessa alle 5000 imeytyminen on mahdollista (Esim. veden molekyylimassa on 18 ja glyserolin 92.)

Poolisuus
Aineen poolisuus vaikuttaa siihen liukeneeko se esimerkiksi veteen vai rasvaan
● Samankaltainen aine liukenee samankaltaiseen
● Vesi on poolista ja rasva poolitonta
● Ihossa on sekä lipidejä että vettä, joten imeytyäkseen syvemmälle kuin sarveissolukerrokseen, aineella tulisi olla sekä poolisia että poolittomia ominaisuuksia

Oktanoli-vesi-jakaantumiskerroin
Kuvaa sitä, missä suhteessa aine liuetessaan jakaantuu oktanoliin ja veteen, jos molempia on läsnä
● Oktanoli on rasvamainen C8-alkoholi, joka on lievästi poolinen
● Esimerkiksi usein käytetyn glyserolin oktanoli-vesi-jakaantumiskerroin on lg P o/W = -1,76 eli se liukenee 1,76 kertaa paremmin veteen kuin rasvaan

Sähkövaraus
Sarveissolujen sisältämä keratiini on lievästi negatiivisesti varautunut, joten kationiset eli positiivisesti varautuneet molekyylit tarttuvat siihen (erimerkkiset varaukset vetävät toisiaan puoleensa)
→ Mikäli aine tarttuu solujen keratiiniin, se ei kulje sarveissolukerroksen läpi alempiin solukerroksiin

Pooliset eli vesiliukoiset aineet eivät imeydy helposti, sillä sarveiskerros sisältää pääasiassa vain poolittomia lipidejä (samankaltainen aine liukenee samankaltaiseen aineeseen). Jos pooliset aineet pääsee sarveissolukerroksen läpi, imeyy ne helposti sen alla oleviin kerroksiin. Rasvaliukoiset aineet taas imeytyvät hyvin sarveissolukerrokseen, mutta eivät kovin helposti sitä syvemmälle, sillä eivät liukene veteen.

MITEN TUOTEPOHJA VAIKUTTAA IMEYTYMISEEN?


Tuotepohjalla eli itse tuotteella, jossa aine on, on todella iso merkitys imeytymisen kannalta. Imeytettävän aineen tulee liueta helpommin sarveissolukerrokseen kuin tuotepohjaan! Tästä johtuen rasvaliukoinen aktiiviaine imeytyy sarveissolukerrokseen helpommin, mikäli se on vesipohjaisessa geelissä, ja päinvastoin. 


Tuotepohjaan voidaan lisätä myös nk. "penetration enhancers" eli aineita, jotka edistävät ja helpottavat muiden aineiden imeytymistä ihoon. Esimerkiksi tensidit (pinta-aktiiviset aineet, jotka muodostuvat vesiliukoisesta päästä ja rasvaliukoisesta hännästä) liuottavat soluväliaineen lipidejä heikentäen sen barrieria ja edistäen aineiden imeytymistä. Myös emulgaattorit ja emollientit  voivat lisätä läpäisevyyttä vaikuttamalla sarveissolukerroksen lipideihin. 


LOPUKSI

Aineet eivät ihan tuosta noin vaan imeydy ihoon, vaan niiltä vaaditaan useita erilaisia ominaisuuksia


● Ihon barrieri on todella tehokas suoja aineita vastaan, joten kosmetiikkatuotteiden kehittäjien on toden teolla mietittävä, miten saavat tuotteidensa aktiiviaineet imeytymään ihoon halutulla tavalla

● Mikäli aine pääsee siirtymään sarveissolukerroksesta eli ihon kaikista uloimmasta kerroksesta jyväissolukerrokseen (epidermiksen toinen kerros), ei tule enää poolisuuseroja → aine pääsee dermikseen eli verinahkaan ja mahdollisesti hiussuonistoon ja sieltä verenkiertoon (Tässä kohtaa on kuitenkin mahdollista, että ihon immuunipuolustus puuttuu tilanteeseen ja entyymit pilkkovat imeytyneen aineen! Toisinaan tämä voi olla myös tarkoituksellista, sillä esim. pantenoli muuttuu pantoteenihapoksi, joka on B5-vitamiini - pantenoli on stabiilimpi muoto tuotteessa)

Tosiasiassa asia on aivan päinvastainen, kuin mitä monet pelkäävät - Ei todellakaan ole helppoa saada aineita imeytymään ihoon halutulla tavalla.

● Muun muassa silikonit (dimethicone, siloxane, cyclopentasiloxane jne.) eivät imeydy ihoon vaan jäävät ainoastaan sen pinnalle.




Ihoon imeytyminen ei siis tosiaan ole mikään ihan pikkujuttu, vaan iho on tehokas suoja kaikenlaisia ulkoisia tekijöitä vastaan. Toivottavasti tästä tekstistä on jollekin iloa :) Itsestä oli ainakin tosi hyvä kertailla asioita! Huh, jaksoikohan kukaan lukea loppuun asti :D 


Minkälainen suhtautuminen teillä on aiheeseen? 


Risuja ja ruusuja kuulen mielelläni, sillä tämä oli eka tällainen postaus! :) Oliko helposti luettavaa ja sujuvaa tekstiä vai puuttuiko kenties jotain olennaista? 


2. lokakuuta 2016

Syyskuun suosikkituote


Oon muutaman kerran toteuttanut kuukauden suosikkituotteet -postauksen (heinäkuukesäkuu ja toukokuu), mutta tästä eteenpäin ajattelin nostaa esille menneeltä kuukaudelta vain yhden THE suosikkituotten :) 

Syyskuun suosikkituote on kuvissa näkyvä TheBalm NUDE 'tude -luomiväripaletti*, jota oon käyttänyt ahkerasti sen saatuani. Monta muutakin vaihtoehtoa suosikiksi olisi ollut, kuten uusi Sleekin highlighter-paletti, mutta valitsin kuitenkin tämän :) Rakastan erilaisia luomiväripaletteja ja tästä löytyy monta mieleistä sävyä!



Paletti henkii retroa 50-luvun tyyliä, kuten muut TheBalmin tuotteet ja sisältää luomivärien lisäksi peilin ja kaksipäisen siveltimen. Sivellintä en ole oikeastaan vielä testannut, sillä yleensä palettien mukana tulevat eivät ole laadultaan hyviä ja lyhyen vartensa vuoksi niiden käyttö ei ole kovin sujuvaa. Pakkauksen ainoa miinus on se, ettei kannen ja luomivärinappien välissä ollut muovikalvoa, joka yleensä on uusien palettien sisällä. Sen vuoksi peili on alemmassa kuvassa jo likainen, vaikka palettia ei oltu vielä käytetty kuvien ottohetkellä. 



Nude'tude sisältää 12 luomivärisävyä, joista 4 on mattaisia ja 8 helmiäisiä. Sävy silly on melkoisen glitterinen, sillä sisältää selkeämmin erottuvia hileitä. 

TheBalmilta löytyy samaan sarjaan kuuluva NUDE Dude -luomiväripaletti, jossa komeilee pin up -tyylisten naisten sijasta miehiä :D Päädyin kuitenkin tähän "naisversioon", sillä pidin sävyistä enemmän ja itseasiassa NUDE 'tudessa on 1,5 g enemmän tuotetta :P




Yläriviltä löytyvät sävyt, joista lempparini ovat Selfish ja Sexy. Helmiäiset luomivärit ovat tällä hetkellä kovasti mieleeni, joten etenkin ne ovat päässeet tästä paletista käyttöön :) Sexy on kaunis luumuinen sävy, joka on mielestäni täydellinen syksyksi. Sassy on hyvä korostussävy kulmaluulle ja Stubborn pääsee luultavasti enemmän käyttöön ensi keväänä :) Vaikka omistan melko paljon luomivärejä ja -paletteja, ei multa ole aikaisemmin löytynyt kunnollista mustaa sävyä, joten senkin kannalta tämä oli hyvä lisäys kokoelmaan. 




Tokalta riviltä löytyvistä sävyistä suosikkejani ovat Sultry ja Seductive. Sultry on lämmin mattainen ruskea ja Seductive pronssinen helmiäinen. Sävy Silly ei oikeastaan ole mieleeni, sillä se on epätasainen eikä glitteriset sävyt houkuttele tällä hetkellä. Muutkin tummimmat sävyt näyttävät swatcheissa epätasaisilta, mutta siveltimen kanssa olen saanut niillä tasaisen lopputuloksen. Toisaalta myös ehkä parempi, ettei ne ole liian pigmenttisiä, sillä häivyttäminen voisi olla tuskallisempaa :D

TheBalm NUDE 'tude
Plussat
● pigmenttisyys
● helppo häivyttää
● laaja sävyvalikoima

Miinukset
● värit puuterisia, joten pakkaus sotkeutuu nopeasti


Onko jollain käytössä sama paletti? :)


*tuote saatu työharjoittelun kautta

1. lokakuuta 2016

Harjavinkki paksuille ja kiharille hiuksille


Tangle Teezer -takkuharjat on varmasti kaikille tuttu juttu eli kyse on siis hiusalan ammattilaisen Shaun Pulfreyn luomista uudenlaisista hiusharjoista, jotka vähentää hiusten katkeilua, haaroittumista ja vahingoittumista. Niiden harjasten asettelu on jopa patentoitu. Mulla on ollut kyseisiä harjoja jo usean vuoden ajan ihastuessani niihin ensikokeilulta :)

Harjat tunnetaan niiden erikoisesta muotoilusta, mutta monet kaverini ovat harmitelleet harjasten olevan liian lyhyitä paksuille hiuksilleen. Mun hiukset on melko ohuet, joten Tangle Teezer puree niihin oikein hyvin. Harjathan on nimenomaan suunniteltu takkujen hellävaraiseen avaamiseen, joten oikea tekniikka on niitä käyttäessä tärkeää. Takkuja ei siis missään nimessä saa väkivalloin repiä vaan avaaminen tulee aloittaa hellästi läheltä hiusten latvaa siirtyen kohti hiusten tyveä. Käytän tätä tekniikkaa aina hiuksia harjatessani, vaikka oma hiuslaatuni ei taipuvuudestaan ja karheudestaan huolimatta juurikaan takkuunnu.



Kerroin teille aloittavani työharjoittelun maahantuontiyrityksessä, jossa oon tutustunut tarkemmin juurikin mm. Tangle Teezer -harjoihin. En aikaisemmin tiennyt tuoteperheeseen kuuluvan alkuperäisen ja pienen, laukussa kannettavan Compact Stylerin lisäksi muitakin harjoja. Sain harjoittelun alussa kasan tuotteita kotiin ja yksi niiden joukossa olevista oli Tangle Teezer Thick & Curly* -takkuharja, joka on suunniteltu paksuille ja kiharille hiuksille.

Harjakset ovat sekä pidemmät että vahvemmat kuin alkuperäisessä harjassa (olemalla kuitenkin silti taipuisat ja pehmeät), joten takkujen selvittely ja hiusten harjaaminen onnistuvat todella helposti myös paksumman tukan kanssa :) Tätä harjaa olenkin suositellut jo parille kavereilleni, jotka ovat harmitelleet TT:n lyhyitä harjaksia. Mulla tämä toimii yhtä hyvin kuin alkuperäinenkin, vaikka jostain syystä mun tulee tartuttua tähän useammin :) Voinee johtua tuosta upeasta viininpunaisesta väristä! Ainoa miinus harjoissa on se, että tällainen tumpelo kuin olen, tuppaavat ne joskus lentämään kädestäni pitkin kylppärin lattiaa, haha.




Harjoihin liittyy muuten aika hauska tarina, sillä Pulfrey osallistui BBC:n Dragon's Den -ohjelmaan, jossa hän esitteli Tangle Teezerin ohjelman sijoittajille. Sijoittajat kuitenkin lykkäsivät idean eikä kukaan lähtenyt mukaan. Noh, tänä päivänä hän on harjansa ansiosta rikkaampi kuin yksikään silloisen kauden sijoittajista ;) 



Ootteko te jo tutustuneet Thick & Curly -takkuharjaan? Onko TT:t teidänkin suosikkiharjoja? :)

*Tuote saatu maahantuojalta työharjoittelun yhteydessä ja postaus kirjoitettu täysin omasta tahdosta

Blog Design by Get Polished | Copyright Divine 2017